maanantai 13. toukokuuta 2013

Kukkasia ja juhlahumua

Syntymäpäivistä selvitty! Sain ihanalta ISOäidiltäni metsämansikoita, joista leivoin kahvikekkereille täytekakun. Ja voi pojat miten hyvää olikin, ainakin siitä päätellen, ettei muuta jäänyt kuin kohteliaisuuspala. Kohteliaisuuspala onkin kumma juttu. Miksei sitä viimeistä siivua voi muka kukaan syödä!

Helatorstai käytettiinkin pihatöihin ja kodin siivoukseen. Siivous alkoikin olla jo aiheellista, sillä rakennus ja maalipöly oli vallannut koko huushollina ja roskia oli alkanut kerääntyä lattialle, pöydille, portaille ja oikeastaan jokapuolelle. Portaiden kunnostus hoituikin lakkaamalla. Aikaisemmin vaalean männyn väriset porrasaskelmat saivat nyt tumman lakan päälleen ja kummasti ne näyttävät heti arvokkaammilta ja tyylikkäämmiltä!






Tosiaan tehtiin myös piha hommia ja löysin vanhempieni luota ihanan vanhan pienen puisen saavin johon istutin orvokkeja. Saavin pohjaa ja reunoja vuoraamaan leikkasin jätesäkistä muovia, sillä puu saattaisi muuten alkaa lahoamaan. Istutin myös joitain yrttejä pieniin purkkeihin. Basilikaa, timjamia ja korianteria. Toivon, että saadaan piha kuntoon ensi kesäksi niin voin laittaa sen oman pienen kasvimaan johonkin sopivaan paikkaan. Tänä kesänä pihalla myllätään vielä sen verran paljon, että on turha unelmoida kasvimaasta.
Loppuviikoksi on onneksi luvattu lämmintä, joten nauttikaa auringosta ja siirtykää sohvilta vaikka mielummin badenbadeneille pihalle köllöttämään! (Toivottavasti ennustukset pitävät paikkansa!)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kotihiiren vappu kaninkolon ulkopuolella.

Vappu, tuo työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Tämä ylioppinut kotihiiri ei vappua juuri juhlinut, sillä kotona vallitseva remonttikaaos ei ollut omiaan innostamaan munkin paistoon. Onneksi sentään lapsuudenkodissa munkit tuoksui, sima virtasi ja serpentiinit koristivat kattolamppua. Muuta ei vappufiiliksen syntymiseen kaivatakaan. Tässä olisi yksi munkki resepti niille, joiden munkkihammasta jäi vapusta kolottamaan:

Taikina:
100 g voi- tai margariinisulaa
2 ½ dl kevytmaitoa
½ pkt hiivaa tai 1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
7 ½ dl vehnäjauhoja

Paistaminen:

700-900 ml rypsiöljyä (tai vastaava määrä kookosrasvaa, joka paistaa kuulemma munkkien pinnan rapeammaksi ja jättää sisustan pehmeämmäksi. Itse en ole tätä kokeillut, mutta tarkoitus olisi)

Pinnalle:
sokeria


Sulata rasva kattilassa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja etene muilta osin reseptin mukaan. Tavallisen hiivan kyseessä ollessa ripottele hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhot pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.

Kohota taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 12-18 osaan siitä riippuen, minkä kokoisia munkkeja haluat paistaa. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä, joten tee niistä tässä vaiheessa haluamaasi munkkikokoa pienempiä. Jätä taikinasta pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen.

Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä pullia. Jos haluat tehdä rinkilöitä, leivo taikinanpalasta peukalon paksuinen pötkö (esimerkkipaksuus 1,5 cm ja -pituus 28 cm). Nipistä saumakohta tiukasti umpeen kummaltakin puolelta rinkilää. Sisäaukon suuruus on oltava tässä vaiheessa 5-6 cm. Nopeampi keino tehdä rinkilöitä on tökätä pullan läpi sormi ja heiluttaa sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi (tällä tavalla rinkilöistä ei ehkä tule aivan yhtä kauniita ja tasapaksuja, mutta toisaalta ei ole vaaraa saumakohdan ratkeamisesta).

Anna munkkien kohota liinan alla n. 30 minuuttia.

Laita laakeaan (teräs/valurauta)kattilaan öljyä (tai kookosrasvaa) sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Selviät ilman paistomittariakin; kun öljy alkaa “liikkua” ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle ja kokeilla pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.
Nosta munkki öljyyn varovasti käsilläsi. Paista koosta riippuen 2-4 munkkia kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä munkki esimerkiksi reikäkauhalla toisinpäin. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Rinkilät voit onkia öljystä myös haarukalla.
Imeytä paistetun munkin pinnalta ylimääräinen rasva seuraavasti. Aseta kulhon pohjalle pari kerrosta talouspaperia. Kierittele munkkia kulhon pohjalla niin, että öljy imeytyy paperiin joka puolelta.

Pyörittele sokerissa heti kun pystyt käsittelemään munkkia sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan paremmin heti tuoreeltaan. Voit myös laittaa sokerin ja munkit muovi/paperipussiin ja heilutella, kunnes sokeri on tarttunut joka puolelle.


Tätä samaista reseptiä olen joskus käyttänyt ja se löytyy myös sivulta:  http://www.kinuskikissa.fi/vappumunkit-ja-rinkilat/


Ihan ei jäänyt vapun juhlinta kotisohvalla köllöttelyksi ja pihalla puuhasteluksikaan. Sen verran lähdin vapunaattoa viettämään, että kävin kavereiden bändin keikkaa kuuntelemassa. Bändin nimi on Aikapommi, josta voi lukea lisää yhtyeen omilta sivuilta: http://www.aikapommi.fi/
Käykää ihmeessä lukemassa lisää! Saattaa nimittäin olla uusi nimi Suomen listoille tulevien vuosien aikana.

Mukavaa loppuviikkoa! Pian onkin taas viikonloppu!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kertomus pienestä tytöstä, joka halusi astronautiksi tai syvänmerentutkimusmatkailijaksi

Noin kymmenen vuotta sitten, olin pieni tyttö, enkä osannut vastata kysymykseen: "No Roosa, mikäs sinusta sitten tulee isona?" Vastaus oli: "Minusta tulee joko astronautti tai syvänmerentutkimusnmatkailija tai ehkä eläinlääkäri. En ole päättänyt vielä."  No tämän saman vastauksen annoin vielä lukion jälkeenkin.

Lukiotakin kävin neljä vuotta, joista yhden vietin USA:ssa vaihto-oppilaana. Lukiosta valmistuin 2012, jonka jälkeen olen viettänyt vain välivuotta palloillen eri ammatinvalinta mahdollisuuksien välillä. Vielä hakujen alkaessa en tiennyt, mitä haluan tehdä. Hain kuitenkin useampaan paikkaan, joiden pääsykokeisiin luen tälläkin hetkellä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma! Haluan viihtyä kotona, ihmisten ilmoilla ja omissa nahoissani. Haluan myös jakaa sen muiden kanssa, sillä kotihiirenkin (luokittelen itseni kyseiseksi eläinlajiksi) elämä voi olla viihdyttävää tai mielenkiintoista seurata. Siksi blogin aloittaminen tuntuikin hyvältä idealta.

Tässä siis teille lukijat! Nauttikaa, ihmetelkää, arvostelkaa ja kommentoikaa. Hyvää vappua kaikille!